Varautuminen

Asuminen ja ympäristö

Varautuminen

 

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on vaikuttanut Euroopan unionin ja samalla myös Suomen energiatilanteeseen. Sähköä on tuotettava joka hetki yhtä paljon kuin sitä kulutetaan. Syksyllä ja talvella energiankulutus kasvaa. Sähköpula katsotaan syntyneeksi, kun tuotanto ja tuonti eivät riitä kattamaan kulutusta. Tällöin kulutusta joudutaan hetkellisesti rajoittamaan.

Suomalaisten kantaverkkoyhtiö Fingridillä on mahdollisen sähköpulan varalle kolmiportainen menettely, joka kuvaa tilanteen vakavuusastetta. Fingrid tiedottaa muun muassa verkkosivuillaan ja lehdistötiedotteella kolmiportaisen menettelyn mukaisesti, kun tilanne mahdollisesti kiristyy.

Tähän on koottu tietoa siitä, miten jokaisen tulisi osallistua energiansäästöön, miten sähkökatkoksiin voi varautua ja kuinka sähkökatkoksien aikana toimitaan.

 

Energiansäästövinkkejä

Jokainen meistä voi vaikuttaa kodin energiankulutukseen. Pienetkin säästöt moninkertaistuvat, jos ne toteutetaan useissa kotitalouksissa. Yksistään lämmitys kuluttaa noin puolet kodin energiasta. Lämmityksessä pienetkin toimenpiteet voivat saada aikaan suuria säästöjä.

Katso rakennusten energiatehokkuusohjeita tästä (pdf).

Varautuminen sähkökatkoksiin

Kotitalouksissa tulisi varautua sähkökatkoksiin ja niiden aikana toimiseen. Sähkökatkon tulessa voit tarkistaa sähkökatkokartasta tai sähköyhtiöiden Internet-sivuilta sähkökatkoksen vaikutusalueen nopeasti ja vaivattomasti.

Katso sähkökatkot reaaliaikaisesti energiateollisuuden sähkökatkokartasta.
 

72 tunnin kotivara

Jokaisessa kotitaloudessa tulisi olla 72 tunnin kotivara, jonka avulla pidemmästäkin sähkökatkoksesta selviää ilman ongelmia.

Sähkökatkoksen varalta kotona olisi hyvä olla ainakin:

  • Paristoilla toimiva radio
  • Paristoja
  • Matkalaturi tai varavirtalähde puhelinta varten
  • Taskulamppuja ja kynttilöitä (eri puolilla asuntoa, jotta ne on helppo löytää sähkökatkon aikana)
  • Ruokaa esim. säilykkeitä tai kuivamuonaa
  • Polttopuita (jos kotoa löytyy tulisija, jossa voit pitää tulta ja ylläpitää talon lämmitystä)
  • Särkylääkkeitä, ensiapuvälineet ja hygieniatuotteita

Lue lisää: 72 tunnin varautumissuosituksesta 72tuntia.fi-sivulta.

 

Sähköpula

Toimi sähköpulassa näin:

  • Vähennä sähkönkäyttöä erityisesti kulutushuippujen aikana. Näin olet ennaltaehkäisemässä sähköpulatilanteita.
  • Jos sähkökatko alkaa, sammuta sähkölaitteet. Katkaise virta erityisesti liedestä, silitysraudasta, kahvinkeittimestä ja pesukoneesta, jotta ne eivät aiheuta tulipaloa, kun sähköt palaavat.
  • Älä soita hätänumeroon, jos sinulla ei ole akuuttia hätää.
  • Seuraa oman sähköyhtiösi tiedottamista nettisivuilta.
  • Vältä soittamista sähköyhtiön asiakaspalveluun kiertävien sähkökatkojen aikana. Sähköt palautuvat automaattisesti noin 2 tunnin kuluttua.

Lue tarkemmin: