Vuoden 2025 Eino Leinoksi valittiin kirjailija Anni Niskanen

Vuoden 2025 Eino Leinoksi valittiin kirjailija Anni Niskanen
Tämän vuoden Eino Leinoksi valittiin Paltamossa kirjailija Anni Niskanen. Perusteiksi valinnalle mainittiin paltamolaissyntyisen Niskasen (s. 1996) toimiminen esimerkkinä nuorten kirjoitusharrastuksessa rohkaisemisessa, sekä ammattimainen ote kirjoittamisessa, mikä johti heti uran alussa kirjasarjan kirjoittamiseen. Hänen katsottiin myös tuovan myönteisesti esille paltamolaisia juuriaan muualla asuvana kirjoittajana. Niskanen asuu nykyään Kaakkois-Suomessa Virolahdella ja on ennen päätoimista kirjailijan uraansa työskennellyt restonomina.
Anni Niskasen keväällä 2024 ilmestynyt esikoisromaani Hunajaa ja houkutuksia aloitti Tammen kustantaman Lehmuslahti-sarjan, jonka kolmas osa Kuohuja ja kissankelloja ilmestyi heinäkuun 2025 alussa. Viime vuoden syksyllä ilmestyi myös teos Vipinää ja villasukkia. Genreltään viihderomaaneja ja feelgood -kirjallisuutta edustava kirjasarja sijoittuu kuvitteelliselle Lehmuslahden paikkakunnalle, ja on ollut suosittua luettavaa nousten esimerkiksi kirjakauppaliiton Mitä Suomi lukee? -listalle sekä sähköisten kirjapalveluiden paljon luettujen kirjojen listoille.
Vuoden paltamolainen Eino Leino on valittu vuodesta 2011 alkaen. Valintakriteereihin kuuluvat Paltamon, paltamolaisuuden ja sanataiteen nostattaminen. Päätöksen asiasta teki kunnanhallitus kuntalaisten tekemien ehdotusten perusteella. Valinta julkistettiin Eino Leinon päivän yhteislaulutilaisuudessa 6.7.2025 Paltamon kesäteatterilla.
Lisätietoa:
Maria Pöppönen
viestintäsuunnittelija ja kulttuurivastaava
maria.popponen@paltamo.fi tai 044 7500 998