Vuoden 2021 paltamolainen Eino Leino on Sami Sainio

Vuoden 2021 paltamolainen Eino Leino on Sami Sainio

Vuoden 2021 paltamolainen Eino Leino on Sami Sainio

Paltamolaislähtöinen Sami Sainio valittiin vuoden 2021 paltamolaiseksi Eino Leinoksi. Hän hallitsee teatterin, sanataiteen ja Eino Leinon tuotannon. Monipuolisella työllään hän tekee Leinon tuotantoa eläväksi ja Leinon kotikuntaa Paltamoa tunnetuksi.

Sainio on tehnyt merkittävää työtä Eino Leino -näytelmähahmon rakentamisessa ja esiintynyt menestyksekkäästi mm. Höyrylaiva Koutan näytelmäristeilyillä. Hän pääsi tuoreeltaan Egenland-ohjelmaan näyttelemään Leinoa ja tuomaan runoilijaa laajasti ihmisten tietouteen. Sainio esiintyy myös Leinon syntymäpäivän kunniaksi julkaistuissa runovideoissa. Lisäksi Sainio on ohjannut näytelmiä Paltamon kesäteatterille ja ollut järjestämässä Nuori Teatteri -leiriä jo vuosia ensin Ristijärvellä ja nykyisin Kainuun opistolla.

Kuntalaisten perusteluissa Sainion muistellaan halunneen näyttämölle jo 5-vuotiaana: ”Vaikkei hän osannut vielä lukeakaan, niin hän oppi vuorosanansa ensimmäisenä ja keskittyi näyttämötyöskentelyyn. Hän on kuin ilmetty Eino Leino."

Paltamossa on valittu Vuoden Eino Leino vuodesta 2012. Valittavaa henkilöä luonnehtii Paltamon, paltamolaisuuden ja sanataiteen nostattaminen. Paltamon kunnanhallitus valitsi kuntalaisten ehdotuksista uuden Eino Leinon kesäkuun kokouksessaan.

 

Kuva Sami Sainiosta Eino Leinona Höyrylaiva Koutan näytelmäristeilyllä. Kuvaaja Henri Karjalainen.

 

Lisätietoja
Salla Korhonen
kehitysjohtaja
salla.korhonen@paltamo.fi
044 288 5660

Takaisin uutisiin