Paltamon uusi kunnantalo harjakorkeudessa

Paltamon uusi kunnantalo harjakorkeudessa

Paltamon uusi kunnantalo harjakorkeudessa

-Uusi kunnantalo on näyteikkuna paltamolaisuuteen. Kahden vuoden taival on malliesimerkki linjakkaasta päätöksenteosta ja laadukkaasta rakentamisesta. Toivon, että tila löytää tiensä paltamolaisten kohtaamispaikaksi. Näin totesi Paltamon kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi eilisissä harjannostajaisissa.

-Sisätilat ovat viimeistelyä vaille valmiit ja keskiössä ovat ulkopuoliset työt, kuten piha, ulkomaalaus, paikoitus ja terassin katto. Pitkittynyt kevät routineen ja yöpakkasineen on vaikuttanut aikatauluun. Kiirettä riittää loppuu asti. Urakka on ollut mieluisa, kertoi vastaava työmaajohtaja Jarkko Karppinen.  

Kunnantalon palvelut tuotetaan terveellisissä, turvallisissa ja ilmastoystävällisissä tiloissa. Historiallisesti merkittävällä paikalla olevalle rakennukselle odotetaan pitkää elinkaarta ja matalia elinkaarikustannuksia.

-Toivomme uusille tiloille – aulalle ja kunnanvaltuustosalille  - paljon käyttöä, sanovat kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula Korvajärvi ja 2. varapuheenjohtaja Erkki Kemppainen (kuvassa).

Muutto vanhalta virastotalolta uusiin tiloihin alkaa alka kesäkuun alkupuolella. Muutosta tiedotetaan erikseen. Avajaisia vietetään 24.8.

 

Lisätietoja
Pasi Ahoniemi
kunnanjohtaja
044 750 0001

Takaisin uutisiin