Paltamon kunta tukee vähävaraisten lasten, nuorten ja perheiden harrastamista

Paltamon kunta tukee vähävaraisten lasten, nuorten ja perheiden harrastamista

Paltamon kunta tukee vähävaraisten lasten, nuorten ja perheiden harrastamista

Paltamon kunta mahdollistaa harrastusrahan avulla mieluisaa harrastamista vähävaraisille lapsille, nuorille ja perheille. Kunnan harrastusrahan taustalla on valtuustoaloite lasten ja nuorten rahaston varojen suuntaamiseksi vähävaraisten perheiden harrastuskustannuksiin. Harrastusrahaa on mahdollista saada Kainuun hyvinvointialueen Paltamon lapsiperheiden ja aikuisten sosiaalityön palveluista, joissa tehdään palveluntarpeen arviointia lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden tilanteesta. Harrastusrahan saaminen toteutetaan maksusitoumuksen avulla, ja maksimissaan sitä voidaan myöntää 200 €/hlö/kalenterivuosi.

”On tärkeää, että eri tahot tekevät yhteistyötä ja tekoja haastavassa elämäntilanteessa olevien perheiden auttamiseksi. Esimerkiksi lapselle ja nuorelle huoli toimeentuloon liittyvistä asioista on liian iso taakka kantaa, ja se voi aiheuttaa sosiaalista ulkopuolisuuden tunnetta sekä psyykkistä kuormitusta. Yleisesti elinkustannukset ovat nousseet huomattavasti viime aikoina”, toteaa hyvinvointiaktivaattori Jenna Härkönen. 

Harrastusraha on käytössä vuosina 2024–2025, ja sitä on varattu yhteensä 5000 €. Harrastusrahaa voidaan käyttää ensisijaisesti Paltamossa tapahtuvaan harrastustoimintaan tai harrastuskustannuksiin lapsille, nuorille ja perheille tai välinekustannuksiin, osallistumismaksuihin, lisensseihin, kurssimaksuihin tai muihin sellaisiin harrastuskustannuksiin, joita lapselle ja nuorelle koituu harrastuksesta. Tukea ei ole mahdollista käyttää kilometrikorvauksiin eikä muihin kulkemisesta aiheutuneisiin kustannuksiin.

Lisätietoja:

Jenna Härkönen

hyvinvointiaktivaattori

040 623 7272 tai jenna.harkonen@paltamo.fi


Pasi Ahoniemi

kunnanjohtaja

044 750 0001 tai pasi.ahoniemi@paltamo.fi

Takaisin uutisiin