Paltamon kunnanhallituksen päätöstiedote 28.2.2023

Paltamon kunnanhallituksen päätöstiedote 28.2.2023

Kunnanhallitus päätti, että Paltamon kunta tekee maanvuokrasopimuksen Ilmatar Paltamo Oy:n kanssa kiinteistöistä / osista kiinteistöistä Väyrylä, Metelinniemi, Leinola ja Joenniemi.

Kunnanhallitus hyväksyi vuoden 2023 koulutussuunnitelman. Kunnanhallitus hyväksyi myös, että yhteistyösopimuksen voimassaoloa työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta jatketaan.

Kunnanhallitus päätti kunnantalon taidehankinnasta. Se hyväksyi taiteilijoita koskevan portfoliohaun periaatteet ja haun ajankohdan 20.3. – 21.4.2023. Haulla etsitään sopivin taiteilija tai taiteilija ryhmä toteuttamaan kunnantalolle sijoittuva taideteos.

Kunnanhallitus päätti myydä määräalan Paltamon kunnan omistamasta kiinteistöstä Kähärä 32 000 euron kauppahinnalla.

Kunnanhallitus hyväksyi Metelin alueen vaiheasemakaavaehdotuksen ja asettaa sen nähtäville. Kaavaehdotuksesta pyydetään tarvittavat lausunnot.

Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi vuoden 2023 valtionosuudet ja saapuneen aloitteen Varsavaaran tuulivoimahankkeen keskustelutilaisuudesta.

Linkki esityslistaan/pöytäkirjaan.

Lisätietoja

Pasi Ahoniemi
kunnanjohtaja
044750 0001
pasi.ahoniemi@paltamo.fi

Takaisin uutisiin