Paltamon kunnanhallituksen päätöstiedote 13.6.2023

Paltamon kunnanhallituksen päätöstiedote 13.6.2023

Kunnanhallitus merkitsi kunnanvaltuuston 1.6.2023 kokouksen päätökset tiedoksi ja totesi, että ne on käsitelty laillisesti ja ettei valtuusto ole ylittänyt toimivaltaansa. Kunnanhallitus panee täytäntöön kunnanvaltuuston 1.6.2023 tekemät päätökset.

Kunnanhallitus valitsi vuoden 2023 Eino Leinon. Valinta julkistetaan 6.7.

Kunnanhallitus hyväksyi Paltamon kehittyvät energiaratkaisut –hankkeen omarahoitusosuuden 23 792 euroa ja valtuutti kehitysjohtajan allekirjoittamaan ja jättämään hankehakemuksen viranomaiskäsittelyyn.

Kunnanhallitus päätti, että 1.9.2023 alkaen kaukolämmön perusmaksua korotetaan 8 % + alv ja käyttömaksua 4,86 € / MWh + alv.

Kunnanhallituksella ei ollut huomautettavaa Kainuun tuulivoimamaakuntakaava 2023 kaavaehdotuksesta. Kunnanhallitus piti kuitenkin Kylkivaaran aluetta sijaintinsa perusteella sopivana tuulivoiman rakentamiseen, mutta ei esitä aluevarausta tuulivoimamaakuntakaavaan 2023.

Linkki esityslistaan / pöytäkirjaan

Lisätietoja
Pasi Ahoniemi
kunnanjohtaja
044750 0001
pasi.ahoniemi@paltamo.fi

Takaisin uutisiin