Paltamon kunnan hyvinvointiaktivaattorina aloittaa Jenna-Maria Härkönen
Paltamon kunnan hyvinvointiaktivaattorina aloittaa Jenna-Maria Härkönen
Paltamon kunnan hyvinvointiaktivaattorin tehtävään haki 29 henkilöä, joista seitsemän haastateltiin.
Hyvinvointiaktivaattoriksi valittiin tutkinnon, työkokemuksen ja haastattelun perusteella kajaanilainen Jenna-Maria Härkönen. Hänellä on sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattikorkeakoulututkinto (liikunnanohjaaja AMK) ja hän suorittaa parhaillaan sosiaali- ja terveysalan ylempää amk-tutkintoa (Hyvinvointikoordinaattori). Hän on suorittanut myös muita hyvinvoinnin kehittämiseen liittyviä koulutuksia. Lisäksi hänellä on monipuolinen työkokemus eri-ikäisten asiakkaiden hyvinvoinnin kehittämisestä.
Hyvinvointiaktivaattorin tehtävänä on vastata kokonaisvaltaisesti kunnan hyvinvointityön johtamisesta ja koordinoinnista sekä huolehtia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä yhteistyössä kunnan eri sektoreiden, viranomaisten, paikallisten ja alueellisten toimijoiden kanssa.
Härkönen aloittaa työnsä marraskuussa.
Lisätietoja
Pasi Ahoniemi
kunnanjohtaja
044 750 0001