Oulujärvi Leaderilta puolto kahdelle Paltamon kunnan investointihankkeelle
Oulujärvi Leaderilta puolto kahdelle Paltamon kunnan investointihankkeelle
Oulujärvi Leaderin hallitus puolsi 17.2. pidetyssä kokouksessaan rahoitusta kahdelle Paltamon kunnan investointihankkeelle. Lopullisen päätöksen tekee Pohjois-Suomen elinvoimakeskus laillisuustarkistuksen jälkeen. Hankkeilla parannetaan harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia kuntalaisilta tulleiden toiveiden mukaisesti.
Valtatie 22:n varrelle Eino Leino -puiston yhteyteen rakennettava esteetön laavu palvelee kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden lisäksi matkailijoita. Hankkeessa hankitaan ja pystytetään laavun hirsinen runko ja tulentekopaikka sekä tehdään tarvittavat maanrakennustyöt. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat n. 35 000 euroa, josta investointituen osuus on 56 %. Leader-hankkeen ulkopuolisena investointina samassa yhteydessä puistoon hankitaan ja pystytetään myös hirsinen inva-wc -rakennus.
Toisessa hankkeessa hankitaan ja asennetaan pumptrack-rata kirjaston pihan yhteyteen. Modulaarinen pumptrack on joustava, elementeistä koottava rullalautailu-, pyöräily- ja potkulautarata, joka koostuu nopeasti asennettavista, toisiinsa pultattavista moduuleista. Se sopii BMX-pyörille, rullalautailuun, potkulautailuun, rullaluistimiin ja pyörätuolille. Lisäksi pumptrack-rata valaistaan ledivaloin käyttömukavuuden ja käyttöajan pidentämiseksi. Radan yhteyteen asennetaan myös kiinteitä penkkejä/pöytiä, joka mahdollistavat lasten ja nuorten oleskelun alueella. Lisäksi alueelle asennetaan opastekyltti toimintaohjeista ja turvallisuudesta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat n. 96 000 euroa, josta investointituen osuus on 65 %.
Molemmat hankkeet toteutetaan vuoden 2026 aikana, mikäli elinvoimakeskukselta saadaan myönteinen rahoituspäätös.
Lisätietoja:
Esteetön laavu -hanke
Salla Korhonen, kehitysjohtaja
salla.korhonen@paltamo.fi tai 044 2885 660
Pumptrack rata -hanke
Jenna Härkönen, hyvinvointiaktivaattori
jenna.harkonen@paltamo.fi tai 040 623 7272




