Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen – hanke edistää työllisyyttä koko maakunnassa

Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen – hanke edistää työllisyyttä koko maakunnassa

Kainuussa on alkanut koko maakunnan kattava hanke, jossa edistetään työttömien työnhakijoiden ja työmarkkinoilla heikommassa asemassa olevien työllistymistä opinnollistamisen avulla kainuulaisille työpaikoille. Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Opinnollistamisella osaamista Kainuuseen - hankkeessa ovat mukana kaikki Kainuun kunnat.  


Laajassa, maakunnallisesti ainutlaatuisessa hankkeessa tulee työskentelemään kuusi työpaikkavalmentajaa ja projektipäällikkö, jotka yhdessä kuntien ja TE-palvelujen työvoimapalvelujen henkilöstön kanssa auttavat työttömiä työllistymisessä opinnollistamisen keinoin. Työpaikkavalmentajat toimivat konkreettisesti työpaikoilla tukien hankeosallistujia osaamisen kehittämisessä. 

”Hanke on hieno osoitus tarvelähtöisestä ja tuloksellisesta hankevalmistelusta kuntien ja KAMKin välillä. Yhteistyössä saamme aikaan laajoja vaikuttavia kehittämistoimia, jotka palvelevat koko Kainuuta”, toteaa Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori Matti Sarén.  

Hankkeen keskeisempinä tuloksina ovat uudet oppimisympäristöt työpaikoilla ja niiden kautta työllistyneet henkilöt. Lisäksi toteutetaan koulutuspaketteja työvoimapalveluiden asiantuntijoille ja työpaikkojen henkilöstölle. Hankkeen hallinnoijana toimii Kajaanin ammattikorkeakoulu. Ajalla 1.1.2022-31.8.2023 toteutettavaa hanketta rahoitetaan ESR- ohjelmasta, ja omarahoitus jakautuu mukana olevien kaikkien Kainuun kuntien ja ammattikorkeakoulun kesken.  

Tutustu lisää hankkeeseen ja kainuulaiseen opinnollistamismalliin.

 

Takaisin uutisiin