MTK Paltamo kampanjoi auringonkukkia Härkölänpellolle ja kotipihoille

MTK Paltamo kampanjoi auringonkukkia Härkölänpellolle ja kotipihoille

MTK Paltamo kampanjoi auringonkukkia Härkölänpellolle ja kotipihoille

MTK Paltamo kävi torstaina lahjoittamassa multaa ja auringonkukan siemeniä Paltamon varhaiskasvatusyksiköihin. Kyseessä on Tehdään se yhdessä – auringonkukkien kasvatustempaus, jonka myötä innostaminen auringonkukan kasvatukseen ulottuu varhaiskasvatuksen lasten lisäksi alakoululaisiin ja halukkaisiin kuntalaisiin.

- Iloksemme niin päiväkodit kuin perhepäivähoitoryhmätkin lähtivät mukaan tempaukseen, MTK Paltamon puheenjohtaja Anita Karjalainen sanoo.

- Lapset pääsevät nyt istuttamaan siemenet, seuraamaan taimien kasvua ja kesäkuussa pidämme yhteisen istutustapahtuman Paltamon kunnan omistamalla Härkölänpellolla. Tarkempi päivä istutustapahtumalle ilmoitetaan myöhemmin nähtyämme, miten kevät etenee tänä vuonna, Karjalainen lisää.

Kaikki paltamolaiset mukaan tempaukseen

Tempauksella on tarkoitus on saada kaikki paltamolaiset mukaan kasvattamaan auringonkukkia.

-Olemme lahjoittaneet siemeniä myös alakouluille kasvatusohjeiden kera. Oppilaat saavat kotona tai koululla kylvää siemenet ja niistä kasvaneet taimet voi tulla joko istuttamaan istutustapahtumassa Härkölänpeltoon tai istuttaa ne koristamaan omaa kotipihaa, Karjalainen kertoo.

-Muille halukkaille jaamme auringonkukan siemeniä torstaina 28.4. klo 15-17 K-market Tervatorin pihalla. Tule ja hae siemenet, kasvata taimet ja istuta taimet kanssamme Härkölänpeltoon tai kotipihasi koristamaan, Karjalainen kannustaa.

Tempauksen taustalla on Kotkan kaupungin Operaatio Rauhankukka -kampanja, jonka tarkoituksena on rauhan ja ystävyyden edistäminen. Auringonkukkahan on Ukrainan kansalliskukka. Kotka on kutsunut kampanjaan kaikki Suomen kunnat näyttämään yhdessä, että olemme rauhan puolella ja uskomme siihen, että tulevaisuudessa ystävyys, yhdenvertaisuus ja aidot kohtaamiset kukkivat yhtä vahvasti ja lumoavasti kuin auringonkukat.

Takaisin uutisiin