Lauantaina 29.6. vietetään Paltamossa lasten kesätapahtumaa

Lauantaina 29.6. vietetään Paltamossa lasten kesätapahtumaa

Lauantaina 29.6. vietetään Paltamossa lasten kesätapahtumaa

Lauantaina 29.6. vietetään Paltamon torilla ja Eino Leino -puistossa Lasten kesätapahtumaa, jossa lapset ja perheet pääsevät osallistumaan maksuttomaan ilmaiskonserttiin ja moneen muuhun mukavaan puuhaan. Tapahtuma järjestetään kello 11–14 välillä, ja kello 12 esiintyy puiston lavalla lastenmusiikkiyhtye Pikku Papun Orkesteri, jonka valintaan ovat päässeet vaikuttamaan Paltamon varhaiskasvatuksen lapset. Orkesterin energinen esiintyminen, akustiset soittimet, moniääninen laulu ja eri tyylilajeilla leikittelevät sovitukset ovat sulattaneet niin pienten kuin varttuneempienkin kuulijoiden sydämet. Pikku Papun Orkesterin laulut ovat tulleet monille tutuiksi Yle TV2:n Pikku Kakkosesta ja Musarullaa-konserttisarjasta. Muuhun ohjelmaan torin ja puiston alueella kuuluu esimerkiksi talutusratsastusta, glitterkasvomaalausta, herkkujen myyntiä ja pelastuslaitoksen kalustoesittelyä.

Ohjelmaa:

Kello 10 kesäinfo aukeaa kunnantalolla

Kello 11 tapahtuma alkaa

Kello 11-13 talutusratsastusta

Kello 12-12:45 Pikku Papun Orkesterin konsertti

Kello 13-14 mato-ongintakisa rannassa

Kello 14 tapahtuma päättyy

Kello 15 kesäinfo sulkeutuu

Tapahtuman aikana palvelee kesäinfo klo 10–15 kunnantalolla osoitteessa Salmelankuja 1. Päivän aikana ovat myös avoinna Paltamon kotiseutumuseo (Lepikontie 11, klo 11–15), Lelumuseo (Golftie 3, klo 12–18) ja kesäkahvila TerWari (Eino Leinontie 2, poikkeuksellisesti jo klo 11 alkaen). Kierrätysmyymälän parkkipaikalla (Paltalinnantie 3) järjestetään peräkonttikirppis kello 10–14.

Lisätietoa:

Maria Pöppönen

viestintäsuunnittelija ja kulttuurivastaava

maria.popponen@paltamo.fi / p. 044 7500 998

Takaisin uutisiin