Kunnanhallituksen päätöstiedote 2.12.2025

Kunnanhallituksen päätöstiedote 2.12.2025

Kunnanhallitus merkitsee koirapuistoa Kontiomäkeen koskevan kuntalaisaloitteen tiedoksi. Aloite ohjataan valmisteltavaksi elinympäristöpalveluihin.

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan strategialuonnoksen seuraavilla muutoksilla: strategiakuvan otsikoksi siirretään ”Paltamo – unelmien kotikunta”, strategia 2029 siirretään kuvan alakulmaan vasemmalle, visioksi muutetaan seuraava: ” unelmat asuvat Paltamossa”

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2026 talousarvion ja toimintasuunnitelman sekä taloussuunnitelman vuosille 2027–2028. Lisäksi kunnanhallitus päättää oikeuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan tekemään tekniset korjaukset talousarviokirjaan.

Kunnanhallitus päätti käynnistää Kiehimäjoen ja Iijärven rantaosayleiskaavan osittaisen muuttamisen. Maanomistajilta peritään puolet kaavoituskustannuksista hyödyn suhteessa. Maksu peritään, kun kaava on ollut kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittelyssä.

Kunnanhallitus
1) hyväksyi kaavanlaatijan laatimat vastineet kaavaehdotuksesta saatuun palautteeseen
2) esitti kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy Valkeisvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan.

Kunnanhallitus päättää, että esittelytekstissä luetellut kaavahankkeet (Pieni-Melasen ranta-asemakaava, Miesjärven, Saarijärven ja Nuottijärven alueen ranta-asemakaava sekä Oulunrinteen asemakaava) keskeytetään.

Linkki esityslistaan / pöytäkirjaan

Lisätietoja:
Pasi Ahoniemi
kunnanjohtaja
044 750 0001
pasi.ahoniemi@paltamo.fi

Takaisin uutisiin