Kiitokset Kainuun hyvinvointikyselyyn vastanneille!

Kiitokset Kainuun hyvinvointikyselyyn vastanneille!
Tammi-helmikuussa kerättiin vastauksia Kainuun hyvinvointikyselyyn. Paltamolaisia vastaajia kyselyssä oli 138. Kiitos kaikille vastaajille! Eniten vastauksia saatiin ikäryhmästä 30-65-vuotta (56%). Muuten vastausprosentit jakautuivat järjestyksessä ikäryhmittäin seuraavasti: 66-75 vuotta (22%), 13-29 vuotta (15%), 76 vuotta tai enemmän (5%) ja alle 13 vuotta 2%.
Nostoja kyselyn tuloksista
Suurin osa paltamolaisista 73 % arvioi elämänlaatunsa erittäin hyväksi tai hyväksi ja neutraaliksi kokevia oli 19,5 %. 7,5 % arvioi elämänlaatunsa huonoksi tai erittäin huonoksi.
Suurin osa vastaajista oli tyytyväinen itseensä, ihmissuhteisiinsa, toimintakykyynsä ja asuinympäristöönsä.
Moni vastaajista kertoi liikkumisen ja muun harrastamisen vaikuttavan hyvinvointiin myönteisesti. Harrastusmahdollisuudet niin liikunnan kuin kulttuurinkin ja kansalaisopiston saralla olivat osa paltamolaisten mainitsemia hyvinvointiin myönteisesti vaikuttavia tekijöitä. Liikuntapaikat ja erityisesti ympäröivä luonto ja kotiympäristö koettiin eniten hyvinvointia tukevina tekijöinä. Tärkeänä pidettiin myös työllisyyttä ja taloudellista tasapainoa. Liikuntapaikoista kuntosali, metsäpolut, kuntoportaat ja luonto sekä hiihtoladut nousivat parhaiksi liikkumisympäristöiksi.
Hyvinvointi heikentävinä tekijöinä puolestaan koettiin sairaudet, taloudelliset ongelmat ja maailman tilanne. Paltamolaisten vastauksissa ilmeni, että fyysisen elämänlaadun osalta toivottiin pysyvyyttä perusterveydenhuollon palveluiden saatavuudessa. Esiin nousivat huolet oman tai läheisen sairaudesta ja saatavasta hoidosta ja pärjäämisestä.
Asuinympäristön melko turvalliseksi tai erittäin turvalliseksi kokevia oli paltamolaisissa yhteensä 92%. Eniten huolta aiheuttavat, liukkaus, sairauskohtaukset, sähkökatkot ja tietoliikenneyhteyksien kaatuminen. Häiriötilanteisiin on myös varauduttu taskulampuin, kynttilöin, ruokavarastoin ja puulämmityksellä.
Kyselyssä kysyttiin myös haaveista ja 77% paltamolaisista vastasi heillä olevan haaveita.