Kiinteistö Oy Paltamon Kiehinen hakee toimitusjohtajaa

Kiinteistö Oy Paltamon Kiehinen hakee toimitusjohtajaa

Kiinteistö Oy Paltamon Kiehinen hakee toimitusjohtajaa

Kiinteistö Oy Paltamon Kiehinen on vuonna 1984 perustettu Paltamon kunnan 100 %:sesti omistama tytäryhtiö, joka tarjoaa vuokra-asuntoja Paltamossa ja Kontiomäellä. Yhtiössämme on 266 asuntoa. Tavoitteenamme on toimia taloudellisesti ja tehokkaasti niin, että kuntalaisten ja kuntaan muuttavien asumispalvelut ovat määrältään riittävät ja laadultaan houkuttelevat.

Yhtiön pitkäaikaisen toimitusjohtajan jäädessä eläkkeelle haemme yhtiön johtoon innovatiivista ja tulevaisuuteen katsovaa TOIMITUSJOHTAJAA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Toimitusjohtajana vastaat yrityksen taloudesta ja hallinnosta, kiinteistöjen ylläpidosta ja niiden kehittämisestä sekä kiinteistöomaisuuden arvon säilymisestä. Apunasi arjessa on yhtiön kiinteistösihteeri, jonka esimiehenä toimit. Työssäsi toteutat yrityksen hallituksen hyväksymää strategiaa sekä Paltamon kuntakonsernin linjauksia ja vastaat liiketoiminnan tuloksellisuudesta.

Hakijalta edellytämme vähintään opistotasoista teknisen alan tutkintoa tai tehtävään soveltuvaa ammattikorkeakoulututkintoa. Katsomme eduksi isännöitsijän ammattitutkinnon (IAT, ITS tai AIT). Arvostamme lisäksi laajaa alan kokemusta, itsenäistä ja aktiivista työotetta sekä hyvää yhteistyökykyä.

Arvostat asukaslähtöisyyttä ja sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot. Tietotekninen osaaminen ja sosiaalisen median hyödyntäminen ovat sinulle tuttuja asioita. Sinulla on valmiutta työskennellä tarpeen mukaan myös iltaisin.

Tarjoamme Sinulle itsenäisen, mielenkiintoisen ja monipuolisen työtehtävän sekä mukavan työyhteisön parhaillaan valmistuvassa olevassa hirsirakenteisessa kunnantalossa. Sinulla on mahdollisuus työskennellä sopimuksen mukaan myös osittain etänä. Paltamon kunta on savuton.

Sijaintimme ja yhteydet takaavat asumiseen oman rauhan ja silti koko maailma on ulottuvilla. Helppoon arkeen kunnassamme kuuluvat hyvät palvelut, luonnonläheisyys, maksuton varhaiskasvatus, uusi koulukeskus ja perhekeskus.

Tehtävä tulisi ottaa vastaan mahdollisimman pian. Noudatamme tehtävässä 4 kuukauden koeaikaa. Hyödynnämme valintaprosessissa tarvittaessa soveltuvuustestejä. Hakijoita voidaan haastatella jo hakuaikana.

Lähetä hakemus palkkatoiveineen sekä ansioluettelosi 28.1.2022 klo 12 mennessä osoitteeseen Kiinteistö Oy Paltamon Kiehinen, Mari Möttönen, Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo tai sähköpostitse osoitteeseen mari.mottonen@paltamo.fi. Voit esittää alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja: hallituksen puheenjohtaja Mari Möttönen, puh. 044 2183133 tai mari.mottonen@paltamo.fi

Takaisin uutisiin