Kainuun työttömyydessä pientä nousua lokakuussa

Kainuun työttömyydessä pientä nousua lokakuussa

Kainuun työttömyydessä pientä nousua lokakuussa

(Kuvassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kainuussa lokakuussa 2023.)

Kainuun työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi lokakuussa 2 % vuoden takaisesta. Työttömyysaste oli 8,6 %. Pitkäaikaistyöttömiä oli saman verran kuin vuotta aiemmin. Työpaikkojakin ilmoitettiin lähes täsmälleen yhtä paljon kuin vuosi sitten.

Kainuussa oli lokakuun lopussa 2 649 työtöntä työnhakijaa, mikä on 42 henkeä enemmän (+2 %) kuin vuotta aiemmin. Taustalla on lomautusten määrän kasvu, lomautettuja oli 246, mikä on 105 henkilöä vuoden takaista enemmän (+74 %). Työttömien (pl. lomautetut) määrä pieneni edelleen 63 henkilöllä (-3 %) 2 403:een.

Kainuun tilanne oli koko maan kolmanneksi paras. Työttömyys supistui vain kahdella alueella, eniten Lapissa, 3 %. Muilla alueilla työttömyys kasvoi, eniten Pirkanmaalla, 22 %, ja koko maassa 10 %.

Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 8,6 %. Tämä oli ELY-keskusalueista neljänneksi vähiten ja 0,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 9,7 %, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän.

Pitkäaikaistyöttömiä oli kuun lopussa 609, mikä on täsmälleen saman verran kuin vuotta aiemmin. Edelliskuusta pitkäaikaistyöttömyys laski 2 % (-13). Pitkäaikaistyöttömiä oli 23 % työttömistä, vuotta aiemmin osuus oli yhtä suuri.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä vuoden takaisella tasolla

Työvoiman kysyntä oli alkuvuonna vilkasta mutta kesäkuusta lähtien paikkamäärä on pudonnut merkittävästi. Lokakuussa kuitenkin uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin julkiseen työnvälitykseen vain yksi vähemmän kuin vuotta aiemmin, yhteensä 753. Ammattiryhmissä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin eniten palvelu- ja myyntityöntekijöille (210), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (156) sekä asiantuntijoille (105).

Tekijöistä on edelleen pulaa alalla kuin alalla ja kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän tai vain hieman enemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita – eli esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä –, terveydenhuollon asiantuntijoita – eli esimerkiksi sairaanhoitajia - sekä teollisuustuotteiden kokoonpanijoita. Haastavaa oli löytää myös muun muassa suojelu- ja vartiointityöntekijöitä, palvelutyöntekijöitä sekä muita toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöitä.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.

Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 22. joulukuuta 2023.

Yhteyshenkilöt

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
työvoima-asiantuntija Atte Laitinen, 0295 023 886
Sposti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
www.elykeskus.fi/kainuu

Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto
johtaja Pauli Piilma, 0295 023 106
Sposti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi

https://www.sttinfo.fi/tiedote/70059703/kainuun-tyottomyydessa-pienta-nousua-lokakuussa?publisherId=69817878&lang=fi&fbclid=IwAR0QHiXaz__cdbvWief17wWKRRBvUYJdEkGrqUFYrUVWb0wiB3Q6IM7c6yA

 

Takaisin uutisiin