Kainuun sote 20.1.: Keskiviikkona 165 koronatartuntaa – soten henkilöstötilanne vaikeutuu edelleen

Kainuun sote 20.1.: Keskiviikkona 165 koronatartuntaa – soten henkilöstötilanne vaikeutuu edelleen

Eilen Kainuussa todettiin 165 koronatartuntaa. Tällä viikolla kolmessa päivässä tartuntoja on ollut yli 450 eli samalla tasolla kuin viime viikolla vastaavana aikana.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa henkilöstön poissaolot vaikuttavat useiden yksiköiden toimintaan. Kainuun sote rajoittaa suunniteltuja leikkauksia sekä kiireettömiä vastaanottoja KAKS:ssa loppuviikosta alkaen, jotta akuutin hoidon resurssit voidaan turvata.

”Poissa on lähes sata henkilöä koronan vuoksi, jonka lisäksi vielä toista sataa muiden sairastumisten tai lasten hoidon takia. Erityisesti vaikeuksia on päivystyksessä ja kotihoidossa. Sijaisia ei juuri ole saatavissa, joten ylimääräisiä työvuoroja tehdään paljon ja myös esimiehiä on kentällä. Tiedossa on, että myös yksityisissä hoivapalveluissa on paljon poissaoloja. Jos tilanne jatkuu näin, joudumme supistamaan toimintoja enemmänkin” kertoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen.

Kaikkea tartuntariskiä on vähennettävä

Kainuun koronatilanteen ennakoidaan jatkuvan vaikeana. Omikron-muunnoksen aiheuttaman epidemia-aallon huippua on vaikea arvioida tarkkaan, mutta tartunnat voivat edelleen lisääntyä lähiviikkoina.

Rokotetun väestön tartunnat ovat pääsääntöisesti lieviä, mutta tartuntamäärien kasvaessa joudutaan edelleen varautumaan myös sairaalahoidon tarpeen lisääntymiseen. ”Tämä yhdessä vaikean henkilöstötilanteen kanssa on otettava vakavasti koko alueella. Tartuntariski lähikontakteissa on suuri, joten kaikkien apu on nyt tarpeen, jotta tilanne ei enää huononisi”, vetoaa Käsmä-Ronkainen.

AVIn määräys voimaan tänään

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Kainuun alueella tilojen hallinnasta vastaavia ja niitä toiminnassaan käyttäviä ehkäisemään tiloissaan asiakkaiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä (TtL 58d §). Määräys koskee

  • tiloja, joita käytetään sisällä yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun tai rajatuissa ulkotiloissa yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle.
  • asiakas- ja osallistujamäärästä riippumatta liikunta- ja urheilutiloja sekä ryhmäharrastustoimintaa (mm. ryhmäliikunta, kontaktilajit, ja kuntosalit sisätiloissa, uimahallit ja kylpylät, tanssi- ja kuoro-, harrastajateatteritoiminta, sisäleikkipaikat ja kauppakeskusten oleskelutilat)

Toimija voi valita keinot määräyksen velvoitteiden toteuttamiseksi. Näitä voivat olla esimerkiksi asiakasmäärän rajoittaminen tai porrastaminen, tilarajaukset tai asiakaspaikkojen järjestelyt. Toimijan tulee laatia toteutuksesta kirjallinen suunnitelma ja pitää se tilassa osallistujien näkyvillä.

Päätös velvoittaa useita yksityisiä ja julkisia toimijoita, esimerkiksi yhtiöitä, elinkeinonharjoittajia, säätiöitä, yhdistyksiä, kuntia, kirkkoja, julkislaitoksia ja yliopistoja (ei kuitenkaan majoitus- ja ravintolatoimintaa, oppilaitoksia, varhaiskasvatusta, ammattiurheilua, valtion laitoksia tai yksityiselämään kuuluvaa toimintaa).

Lisätietoja ja ohjeita on koottu sekä Kainuun soten koronainfoon että AVIn verkkosivuille.

Aiemmat yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamista sekä ravintoloita koskevat rajoituspäätökset ovat edelleen voimassa. Rajoituksista ei voi vapautua koronapassilla. Edelleen voimassa on myös tartuntatautilain 58c § mukainen velvollisuus osallistujien ohjeistamisesta ja riittävien etäisyyksien sekä käsien puhdistamisen ja tilojen siivouksen varmistamisesta.

Raskaana oleville suositellaan koronarokotuksia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on lisännyt raskaana olevat vakavan koronataudin riskiryhmiin. Raskaus voi altistaa vakavalle koronavirusinfektiolle, jonka lisäksi koronainfektio lisää myös raskausmyrkytyksen riskiä sekä nostaa raskaana olevan ja vastasyntyneen riskiä joutua sairaala- ja tehohoitoon.

THL suosittelee koronarokotuksia kaikille raskaana oleville. Rokotukset voi ottaa missä tahansa raskauden vaiheessa. Riskiryhmiin kuuluvat voivat ottaa kolmannen koronarokotteen 3 kk toisen annoksen jälkeen.

Lisätietoja medialle: Kainuun sote pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655

Takaisin uutisiin