Kainuun sote 19.8.: Koronarokotus helposti Kajaanin Linnanvirta-tapahtumassa perjantaina ja lauantaina

Kainuun sote 19.8.: Koronarokotus helposti Kajaanin Linnanvirta-tapahtumassa perjantaina ja lauantaina

Kainuun sote tuo tulevan viikonlopun Kajaanin Linnanvirta-tapahtumaan PopUp -rokotuspisteen, jossa voi käydä ottamassa ensimmäisen koronarokotteen aikaa varaamatta. Rokotuspaikkana on ensihoidon ambulanssi. Rokotuspisteen löytää Kajaanin Rantapuistosta ensiapupisteen vierestä.

Rokotuspiste on avoinna perjantaina 20.8. klo 17–20  ja lauantaina 21.8. klo 12–18.

Rokotuksia tapahtumaan on varattu 200 kpl.

PopUp -rokotuspisteellä pyritään tekemään ensimmäisen rokotuksen ottamisesta helppoa ja edistämään erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten rokottamista. Rokotteet ovat maksuttomia ja sen saamiseksi tulee osoittaa henkilöllisyytensä. 12–14-vuotiaiden rokotuksissa vaaditaan vanhemman tai huoltajan läsnäolo.

Rokotuksen jälkeen tulee odottaa rokotuspisteellä noin 15 minuutin ajan, kuten muidenkin rokotteiden saamisen yhteydessä. Tehosteannoksen saamiseksi annetaan ajanvaraus oman kunnan rokotuspisteelle 8 viikon päähän.

Koronatartunnat leviävät nyt pääosin alle 30-vuotiailla, joiden rokotekattavuus on merkittävästi alempi kuin vanhemmilla ikäluokilla. Rokotuskattavuuden tavoite yli 12-vuotiailla on 80–90 %, jonka jälkeen yhteiskunnan rajoituksia voidaan tämän hetken tiedon mukaan purkaa.

Kainuun sote suosittelee vahvasti rokotteen ottamista. Rokotus pienentää merkittävästi riskiä sairastua tai tartuttaa virusta edelleen.

Lisätietoja:

  • Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari 044 797 4668
  • Koulu- ja opiskelijath:n päällikkö Auli Pennanen 044 710 1751

Takaisin uutisiin