Kainuun sote 15.12.: Koronatilanteen vuoksi jouluksi suositellaan erityistä varovaisuutta

Kainuun sote 15.12.: Koronatilanteen vuoksi jouluksi suositellaan erityistä varovaisuutta

Kainuun soten, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston, ELY-keskuksen ja THL:n edustajien muodostama koronakoordinaatioryhmä on eilen kokouksessaan käsitellyt Kainuun tilannetta.

Viikolla 49 Kainuussa todettiin 95 koronatartuntaa, joten edelliseen viikkoon verrattuna määrä on lähes kaksinkertaistunut. Tartunnoista 95 % voidaan edelleen jäljittää. Ilmaantuvuus on n. 200 / 100 000 asukasta / 14 vrk. Sairaalahoidossa ei ole koronapotilaita.

Vartiuksen rajavartioasemalla on jatkettu tehostettua testausta; viime viikolla rajalla testattiin 524 maahan tulijaa ilman positiivisia tuloksia.

”Ilmaantuvuus on edelleen noussut, mutta leviämisvaiheen rajoitustoimille ei toistaiseksi ole edellytyksiä. Seuraamme kuitenkin tilanteen kehittymistä ja myös mahdollisten kansallisten ohjeiden muutoksia. Kainuun alueella on voimassa suositukset, jotka korostavat lähikontaktien rajoittamista ja muita varotoimia”, kertoo pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen.

”Vuoden vaihteen molemmin puolin Kainuuseen on luvassa vilkas matkailusesonki. Koronatilanne on otettava erityisen tarkasti huomioon, jotta tartunnat eivät leviä alueelta toiselle. Suosittelemme yleistä varovaisuutta ja etenkin riskiryhmään kuuluvien tai vajaan rokotesuojan saaneiden osalta tulee harkita miten joulun viettoon kokoonnutaan. Rokotussuojasta huolehtiminen on nyt ensiarvoisen tärkeää”, muistuttaa Käsmä-Ronkainen.

 

Eilen 10 uutta tartuntaa

Eilen Kainuussa todettiin 10 uutta tartuntaa, joiden tartunnanjäljitys on edelleen meneillään. Näistä kaksi Puolangalla ja kaksi Kuhmossa ja kuusi Kajaanissa. Näistä yksi liittyy aiempaan Transtechin ryppääseen.

Kajaanissa toisen asteen opetuksessa Vuorikadun kampuksella on todettu kolme tartuntaa, jonka vuoksi n. 50 oppilasta on informoitu poikkeusjärjestelyistä. Oppilaita muistutetaan, että oireisena ei tule osallistua opetukseen ja koronatestiin tulee hakeutua, mikäli epäilee altistuneensa tartunnalle.

Skoda Transtechin Otanmäen tehtaalle on perustettu matalan kynnyksen testausasema, johon henkilöstöllä on mahdollisuus hakeutua, mikäli oireita ilmenee tai epäilee altistuneensa. Tehtaalla jatketaan myös tehostettuja varotoimia tartuntatilanteen vuoksi.

 

Suositukset voimassa

Kainuun alueella ovat voimassa seuraavat suositukset 11.1.2022 saakka:

  • Yleinen maskisuositus 12 vuotta täyttäneille kaikissa julkisissa tiloissa ja liikennevälineissä, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Opetusta koskevat suositukset opetuksen järjestäjän ja Kainuun soten erikseen sopimien linjausten mukaisesti.
  • Työpaikoilla suositus siirtyä mahdollisuuksien mukaan etätyöhön sekä tehostaa lähikontakteja vähentäviä käytäntöjä (etäkokoukset, tilajärjestelyt).
  • Yleisö- ja yksityistilaisuuksissa suositus harkita järjestämisen välttämättömyyttä sekä tehostaa näissä ja muussa vapaa-ajan toiminnassa lähikontaktien vähentämistä.
  • Suositus varovaisuuteen matkustamisessa Kainuun ulkopuolella
  • Valtakunnallisen testausstrategian suositusten mukaisesti Kainuussakin jatketaan matalan kynnyksen testaamista eli oireisena ja altistusepäilyssä tulee hakeutua koronatestiin.
  • Joulumatkailussa suositellaan lähikontaktien rajoittamista omaan lähipiiriin.

 

Rokotuksissa kysyntää – koronatestaus palvelee myös pyhinä

Kainuussa kahteen kertaan rokotettuja yli 12-vuotiaita on 83,6 % väestöstä. Kolme rokoteannosta on saanut 13,4 %. Rokotuspisteissä on ollut vilkasta. Kainuun soten rokotuspisteet ovat auki jouluviikolla sekä välipäivinä. Tarkemmat aukioloajat ja ajanvarausmahdollisuudet kannattaa tarkistaa verkkosivuiltamme.

Koronatestaukseen Kainuussa pääsee kaikkina päivinä. Kuntien terveysasemat palvelevat arkisin ja KAKS:n testiasema kaikkina päivinä. Ajan voi varata joko Kainuun Omasote-palvelun kautta tai numerosta 040 165 0020.

 

Lisätietoja medialle:
pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen 044 7970 655

Kainuun soten 15.12.2021 tiedote

Takaisin uutisiin