Kainuu veti asukkaita koronavuonna 2020 – Muuttovoittoa puolessa Kainuun kunnista

Kainuu veti asukkaita koronavuonna 2020 – Muuttovoittoa puolessa Kainuun kunnista

Kainuu veti asukkaita koronavuonna 2020 – Muuttovoittoa puolessa Kainuun kunnista

Kainuun viime vuosien vahva aluetalouden kasvu on tuonut alueelle työvoimapulaa, mutta väestömäärä ei ole kasvanut samaan tahtiin. Kainuun haasteena on jo pitkään ollut alueen ikärakenne ja vähenevä väestö.  Koronavuosi on kuitenkin kääntänyt tulomuuttoa hyvään suuntaan Kainuussa.

Vuoden 2020 ennakkotietojen mukaan Kainuun väkiluku vuonna 2020 oli 71 680 henkilöä eli väki väheni 626 henkilöllä. Väheneminen on kuitenkin hidastunut verrattuna edellisiin vuosiin. Vuonna 2020 Kainuuseen syntyi 460 vauvaa, mikä on yhden enemmän kuin edellisvuonna. ”Tämä on pieni, mutta hyvä käänne aikaisempien vuosien syntyvyyden romahtamiseen verrattuna”, Kainuun liiton erityisasiantuntija Henna Sormunen iloitsee. Luonnollinen väestönlisäys jäi kuitenkin reilusti miinukselle, -598 henkilöä, johtuen ikärakenteesta. Kuolleisuus oli 1 058 henkilöä, mikä oli ennätyskorkea vuosikymmeniin.

Korona-aika on lisännyt tulomuuttoa Kainuuseen

Ennakkotietojen mukaan vuonna 2020 Kainuuseen muutti muualta Suomesta 3058 henkilöä, mikä on 256 henkilöä edellisvuotta enemmän. Muuttovoitto kasvoi neljässä Kainuun kunnassa: Paltamossa +16, Puolangalla +9, Ristijärvellä +2 ja Sotkamossa +28 henkilöä. ”Korona-aika on voinut houkutella vakituisia asukkaita luonnonkauniisiin mökkikuntiin. Myös kuntien vetovoimatekijät, kuten ilmaiset varhaiskasvatukset tai reilut veronalennukset ovat varmasti lisänneet muuttohaluja. Taustalla on toki myös suuria rekrytointeja muun muassa Terrafamen akkukemikaalitehtaalle Sotkamoon”, pohtii erityisasiantuntija Henna Sormunen Kainuun liitosta. Muuttotilastot jäivät kuitenkin viime vuonnakin miinukselle, mutta vain 31 henkilöllä. Viimeisen 10 vuoden aikana muuttotappio on yleensä vaihdellut 166 ja 445 välillä. Vuonna 2020 nettomaahanmuutto kasvoi Kainuussa 202 henkilöllä. Muutos edellisvuoteen oli +36 henkilöä.

Tilastokeskuksen väestöennusteiden mukaan Kainuun väkiluku tulisi vähenemään vuoteen 2040 mennessä alle 59 200 henkilöön. Ennusteet eivät kuitenkaan ota huomioon alueen muuta kehitystä, suunniteltuja investointeja eikä maahanmuuton määrän mahdollista vaihtelua.

”Monipaikkaisuuden ja etätyön hyödyntämisen lisääntyessä ja turvallisen sekä viihtyisän elinympäristön arvostuksen kasvaessa ja realisoituvien investointien avulla Kainuun väestökehityksen suunta voi muuttua”, pohtii Henna Sormunen Kainuun liitosta.

Kainuun liiton 21.1.2021 tiedote

Takaisin uutisiin