Heikki Meriläisen syntymästä 175 vuotta -juhlavuoden tapahtumat

Heikki Meriläisen syntymästä 175 vuotta -juhlavuoden tapahtumat

Paltamossa ja Sotkamossa elänyt kirjailija, kansanperinteen kerääjä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Heikki Meriläinen (1847–1939) nousee esille ensimmäisenä kainuulaisena kirjailijana, sillä hän aloitti julkaisutoimintansa ennen Eino Leinoa ja Ilmari Kiantoa. Paltamo-seura ja Sotkamo-seura järjestävät yhdessä Meriläisen juhlavuoden tapahtumia. Mukana on myös Meriläisten sukuseura.

  • Seminaari 6.8.2022 klo 9.30–15.00 Kainuun opistolla Mieslahdessa (Tahvintie 4)
  • Näyttely Paltamon ja Sotkamon kirjastoissa sekä Paltaniemen kylätalossa.

Meriläisen elämäntarina on kiehtova ja saavutuksensa suuret: opittuaan aikuisena lukemaan ja kirjoittamaan hän kirjoitti toistakymmentä kirjaa ja lähetti Kansanrunousarkistoon yli 4 000 keräämäänsä loitsua, runoa, taikaa ja sananpartta. Samalla hän hankki perheelleen elannon pienviljelijänä, seppänä ja maanmittarin apulaisena.

Lauantaina 6.8. Kainuun Opistolla Mieslahdessa pidetään kaikille avoin ja ilmianen seminaari:

  • Tulokahvien ja tervehdyssanojen jälkeen esiintyy Paltamon vuoden 2022 Eino Leinoksi valittu Reima Uusitalo.
  • Kirjailija-tutkija Esko Piippo kertoo Meriläisen elämänvaiheista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja professori Tuulikki Kurki Meriläisestä kansanperinteen kerääjänä ja kirjailijana. Luentojen jälkeen keskustellaan sekä pohditaan, miten Meriläisen perintöä voidaan edelleen pitää yllä ja saattaa yleiseen tietoisuuteen.
  • Seminaarissa nähdään uusi video, johon on kuvattu muun muassa Meriläisen asuinpaikkoja.

Edellisenä iltana klo 17 järjestetään opastettu retki paikoille, joissa Meriläinen asui ja toimi Paltamon vuosinaan.

Näyttely, jossa kerrotaan Meriläisen elämäntyöstä sanoin, kuvin ja esinein, on esillä elokuussa Paltamon kirjastossa, lokakuussa Sotkamon kirjastossa ja joulukuussa Paltaniemen kylätalossa.

Lisätietoja
Paltamo-Seura ry:n kotisivut
Kaisa Toivonen, Paltamo-Seura ry:n puheenjohtaja, puh. 044 5425 375
Aila Flöjt, Sotkamo-Seura ry:n sihteeri, puh. 044 274 8613

Takaisin uutisiin