Haemme työllisyysohjaajaa vakinaiseen virkaan Ristijärvelle

Haemme työllisyysohjaajaa vakinaiseen virkaan Ristijärvelle
Haemme työllisyysohjaajaa vakinaiseen virkaan, työskentelypaikkana Ristijärvi ja Hyrynsalmi. Pääasiallinen työpiste sijaitsee Ristijärvellä.
Työllisyysohjaaja toimii virkasuhteessa henkilöasiakas -ja työnvälitystehtävissä Paltamon kunnan työllisyyspalveluissa tehden asiakas-, verkosto- ja työnantajayhteistyötä. Tehtävässä hoidetaan julkisen työvoimapalvelulain ja työttömyysetuussäädösten mukaisia tehtäviä sekä kunnan työllisyydenhoidon palveluihin liittyviä muita tehtäviä.
Työllisyysohjaaja palvelee ja ohjaa itsenäisesti kaikkia työnhakija-asiakkaita sekä edistää omalla työllään kunnan työllisyysasioiden hoitamista ja elinvoimaa. Hän hallinnoi omaa ”asiakassalkkuaan” ja vastaa työnhakijoiden palveluprosessin sujuvuudesta, oikea-aikaisuudesta ja lain mukaisuudesta.
Nyt rekrytoitavan työllisyysohjaajan varsinainen työpiste sijaitsee Ristijärvellä. Työ edellyttää työskentelyä tarpeen mukaan kaikilla kolmella paikkakunnalla, mutta pääasiallisesti Ristijärvellä ja Hyrynsalmella. Paltamon kunnan työllisyyspalvelujen tiimin kuuluu työllisyyspäällikkö, neljä työllisyysohjaajaa sekä eläke- ja kuntoutusselvittelyjä tekevä palveluohjaaja.
Hakijalta edellytetään hyvää suomen kielen taitoa ja soveltuvaa ammatillista tutkintoa tai korkeakoulututkintoa. Eduksi katsotaan alan työkokemus, osaaminen ja kokemus monialaisesta yhteistyöstä ja verkostoyhteistyöstä.
Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Koeaika on kuusi (6) kuukautta. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset on esitettävä mahdollisen haastattelun yhteydessä. Virkaan valitun on toimitettava nähtäväksi todistus terveydentilastaan.
Hakeminen tapahtuu sähköisesti Kuntarekry-palvelun kautta. Haastattelut järjestetään Paltamon kunnantalolla 13.8 ja 14.8.
Lisätietoja:
Riikka Paasimaa, työllisyyspäällikkö
yhteydenotot 28.7.-3.8., riikka.paasimaa@paltamo.fi tai 040 198 3938