Fortum: Ensimmäiset taimenet ovat nousseet Fortumin Leppikosken vesivoimalaitoksen yli – Leppikosken Kalasydän-kalatie vihittiin käyttöön

Fortum: Ensimmäiset taimenet ovat nousseet Fortumin Leppikosken vesivoimalaitoksen yli – Leppikosken Kalasydän-kalatie vihittiin käyttöön

Kalasydän-kalatie on vihitty käyttöön Leppikosken vesivoimalaitoksella Paltamossa 1.10.2021. Leppikosken Kalasydän on ollut koekäytössä elokuusta lähtien ja sen avulla on jo siirretty voimalaitoksen yli useita yli 60-senttisiä sukukypsiä taimenia. Kaiken kaikkiaan Kalasydän-kalatien kautta Leppikosken voimalaitoksen padon on ohittanut noin 2000 kalaa. Taimenen lisäksi Kalasydän on rekisteröinyt muun muassa ahvenia, nahkiaisia, lahnoja, muikkuja, siikoja sekä kuhia.

Fortumin tavoitteena on Oulujärven uhanalaisen järvitaimenen luonnonkierron vahvistaminen Leppikosken vesivoimalaitoksen ympäristössä Hyrynsalmen reitillä. Oulujoen vesistön kansallisen kalatiestrategian kärkikohteet sijaitsevat Hyrynsalmen reitillä, missä on vaelluskalojen luontaiselle elinkierrolle  välttämättömiä elin- ja lisääntymisympäristöjä.

”Haluamme Fortumilla löytää toimivia ratkaisuja, jotka sekä tukevat kalakantojen vahvistamista että mahdollistavat uusiutuvan ja ilmastoystävällisen vesivoiman tuotannon. Jokainen joki ja voimalaitos on ainutlaatuinen, ja siten ratkaisut vaihtelevat joen ja vesivoimalaitoksen mukaan. Kalankulun mahdollistamiseksi tarvitaan valikoima erilaisia keinoja. Olen ylpeä suomalaisesta Kalasydän-kalatiestä, joka on hyvä vaihtoehto Leppikosken kaltaiselle voimalaitokselle, jonka ympäristö on tiiviisti rakennettu. Kalan kulku padon yli mahdollistetaan nopeasti ja samalla selvitetään kalojen luontaisen elinkierron potentiaalia”, sanoo Fortumin Generation-divisioonan johtaja Simon-Erik Ollus.

Padon ohitusratkaisu on yksi edellytys kalojen luontaiselle elinkierrolle

Kalasydämen käyttöönotto on osa järvitaimenen luonnonkierron vahvistamiseksi toteutettavaa toimenpidekokonaisuutta. Leppikosken voimalaitoksen yläpuolisissa sivujoissa on taimenkannan elinkierrolle välttämättömiä potentiaalisia elin- ja lisääntymisympäristöjä, joita on myös kunnostettu tänä vuonna Torvenkoskeen ja Tolosenjokeen. Teemme Hyrynsalmen reitille vuosittain myös järvitaimenen pienpoikasistutuksia jokeen leimautuvan kalakannan vahvistamiseksi.

”Oulujärven järvitaimenen on nyt mahdollista vaeltaa Leppikosken padon yläpuolisille kutualueille. Tänä syksynä testaamme Leppikosken Kalasydämen ensimmäisellä kaudella järjestelmän optimaalista toimintaa sekä nousevien kalojen lajeja ja määriä. Kehitämme toimintaa ja tutkimusta ensimmäisten kokemusten ja tulosten pohjalta yhdessä Kalasydän Oy:n, kalakantojen hoidosta vastaavan Paltamon osakaskunnan sekä kalatalousviranomaisen kanssa”, kertoo Fortumin ympäristöpäällikkö Susanna Hyrkäs.

Hydraulinen Kalasydän-kalatie on suomalainen innovaatio, joka mahdollistaa kalojen pääsyn vaellusesteiden yli. Kalasydän on kelluva ja liikuteltava järjestelmä, joka asennetaan voimalaitoksen alakanavaan ja jonka houkutusvirtaus ohjaa kalat laitteen suuaukolle. Kalasydän tunnistaa järjestelmään uineet kalat tekoälyn avulla ennen kuin ne siirtyvät putkistoa pitkin padon yli.

Kalasydän on ollut aiemmin käytössä voimalaitosolosuhteissa Kemijoella Taivalkosken voimalaitoksella sekä Ruotsissa. Leppikoskella Kalasydän-järjestelmä on koekäytössä lokakuun loppupuolelle saakka ja sen käyttöä jatketaan ensi kesänä.

Leppikosken Kalasydän on yksi Fortumin vapaaehtoisista luonnon monimuotoisuutta edistävistä toimenpiteistä, joiden tavoitteena on parantaa lajien elinoloja ja vahvistaa populaatioita.

Fortum Oyj
Viestintä

Lisätietoja:
Susanna Hyrkäs, ympäristöpäällikkö, Fortum, susanna.hyrkas@fortum.com, puh. 040 158 1825

Lue lisää:
https://www.fortum.fi/media/2021/03/fortum-toteuttaa-kalasydan-kalatien-leppikosken-vesivoimalaitokselle-paltamoon

Fortumin paikallistiedote 1.10.2021

Takaisin uutisiin