Ehdota palkittavia Kainuun kulttuurigaalaan 2026

Ehdota palkittavia Kainuun kulttuurigaalaan 2026

Ehdota palkittavia Kainuun kulttuurigaalaan 2026

Kainuun Kulttuurigaala pidetään Kajaanissa perjantaina 13.11.2026. Kulttuurigaalan tavoitteena on juhlia kainuulaista kulttuuria ja nostaa esille taiteen ja kulttuurin vuoden kohokohtia. Päämääränä on myös palkita kulttuurin ja taiteen kentällä kuluneena vuonna sävähdyttäneitä taiteen- ja kulttuurin ammattilaisia.

Voit ehdottaa palkittavia Paltamon osalta (paltamolaiset toimijat) neljässä kategoriassa:

Kulttuurin tulevaisuus
- nuori tai nuorten eteen tehtävä työ
- nostaa kainuulaisten nuorten mahdollisuuksia toimia kulttuurin parissa
- kannustaa nuoria kulttuurin pariin
- luo nuorille kulttuuriharrastuksiin mahdollisuuksia
- merkittävä uraauurtava teko

Kulttuuripersoona
- tunnustus merkittävästä kulttuurin eteen tehtävästä työstä
- henkilö on laittanut itsensä likoon kulttuurin parissa
- taitelija itsessään tai taustavaikuttaja taiteen eteen tehtävässä työssä
- noussut esille vahvasti kulttuurisektorilla

Kulttuurihyvinvointi
- kulttuurityön nostaminen arvostetuksi ja luontevaksi osaksi hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa
- käytäntö
- tekoihin perustuva
- kulttuurin saavutettavuuden ja tasa-arvoisen osallistumisen edistäminen

Kulttuuriteko
Kainuun kulttuuriteko on palkinto merkittävästä kulttuuriavauksesta. Palkinto on tarkoitettu vaikuttavalle ja uudenlaiselle kulttuuriteolle tai -hankkeelle, joka kohdistuu Kainuuseen tai kainuulaisiin.

Ehdotuksia otetaan vastaan perjantaihin 11.9.2026 kello 15 saakka. Kunnanhallitus valitsee Paltamon ehdokkaat ehdotusten perusteella 21.9. järjestettävässä kokouksessaan. Ehdotukset toimitetaan Kainuun kulttuurigaalan valintaraadille.

Voit antaa ehdotuksesi TÄÄLLÄ.

Lisätietoa:
Maria Pöppönen, viestintäsuunnittelija ja kulttuurivastaava
maria.popponen@paltamo.fi tai p. 044 7500 998

Takaisin uutisiin