Ehdota palkittavia Kainuun kulttuurigaalaan

Ehdota palkittavia Kainuun kulttuurigaalaan
Kainuun Kulttuurigaala järjestetään Kuhmo-talolla perjantaina 12.12.2025. Gaalan taustalla on ajatus vuosittain toteutettavasta ja Kainuun kunnissa vuorovuosin kiertävästä kulttuurigaalasta, jonka tavoitteena on juhlia kainuulaista kulttuuria ja nostaa esille kainuulaisen taiteen ja kulttuurin vuoden kohokohtia. Päämääränä on myös palkita kulttuurin ja taiteen kentällä kuluneena vuonna sävähdyttäneitä taiteen- ja kulttuurin toimijoita.
Voit ehdottaa palkittavia Paltamon osalta neljässä kategoriassa:
Kulttuurin tulevaisuus
- nuori tai nuorten eteen tehtävä työ
- nostaa kainuulaisten nuorten mahdollisuuksia toimia kulttuurin parissa
- kannustaa nuoria kulttuurin pariin
- luo nuorille kulttuuriharrastuksiin mahdollisuuksia
- merkittävä uraauurtava teko
Kulttuuripersoona
- tunnustus merkittävästä kulttuurin eteen tehtävästä työstä
- henkilö on laittanut itsensä likoon kulttuurin parissa
- taitelija itsessään tai taustavaikuttaja taiteen eteen tehtävässä työssä
- noussut esille vahvasti kulttuurisektorilla
Kulttuurihyvinvointi
- kulttuurityön nostaminen arvostetuksi ja luontevaksi osaksi hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa
- käytäntö
- tekoihin perustuva
- kulttuurin saavutettavuuden ja tasa-arvoisen osallistumisen edistäminen
Kulttuuriteko
Kainuun kulttuuriteko on palkinto merkittävästä kulttuuriavauksesta. Palkinto on tarkoitettu vaikuttavalle ja uudenlaiselle kulttuuriteolle tai -hankkeelle, joka kohdistuu Kainuuseen tai kainuulaisiin.
Ehdotuksia otetaan vastaan torstaihin 9.10. kello 15 saakka. Kunnanhallitus valitsee Paltamon ehdokkaat ehdotusten perusteella 20.10. kokouksessaan. Ehdotukset toimitetaan Kainuun kulttuurigaalan valintaraadille.
Anna ehdotuksesi TÄÄLLÄ.
Lisätietoa:
Maria Pöppönen, viestintäsuunnittelija ja kulttuurivastaava
maria.popponen@paltamo.fi tai p. 044 7500 998