Yhteystiedot

PALTAMON KUNTA
Vaarankyläntie 7
88300 Paltamo
kunnanvirasto (08) 615 5461
paltamon.kunta(at)paltamo.fi
etunimi.sukunimi(at)paltamo.fi

ikoni_paltamo_vaakuna.png Kunnan yhteystiedot

ikoni_paltamo_vaakuna.png Yhteydenottolomake

ikoni_kainuu_vaakuna.gif Kainuun liitto

ikoni_kainuu_vaakuna.gif Kainuun sote

ikoni_kainuu_vaakuna.gif Kainuun palveluhakemisto

ikoni_kainuu_vaakuna.gif Kainuun henkilöhaku

Turvallista ja innostavaa alkua koulutielle

08.08.2019

Uusi lukuvuosi alkaa Paltamossa ja Kontiomäellä monin myönteisin tuulin. Korpitien koulun mittava rakennusinvestointi alkaa syyskuun puolella, jo ensimmäisellä luokalla pääsee oppimaan englantia ja uusia oppilaita saatiin Paltamon lukioon 20. Kontiomäellä koululle tulee lisää tohinaa nuorisotoiminnan muuttaessa koululle. 

-Kontiomäen koululla suurimpana muutoksena on nuorisotoiminnan siirtyminen Pinkkarilta koulun tiloihin, kertoo rehtori Arto Heikkinen. Tilat on saatu hyvään kuntoon ja lapsille ja nuorille on koululla toimivat ja monipuoliset tilat.


-Koulun käyttöaste tulee olemaan korkea, sillä koulun ja nuorisotoimen lisäksi tiloja käyttävät kansalaisopisto ja 4H sekä urheiluseurat, Heikkinen sanoo.

-Koulujemme yhteisenä teemana tänä lukuvuonna on hyvinvointi. Mottona on kiitä, kannusta, innosta ja rohkaise! kiteyttää rehtori Teuvo Heikura. 

 

Turvallista ja innokasta uutta lukuvuotta oppilaille ja koulujen henkilökunnalle!

22.11.2019Kunta hankki liukuesteet kenkiin yli 65-vuotiaille paltamolaisille
21.11.2019Kausi-influenssarokotukset ilman ajanvarausta vielä ti 26.11. ja 3.12. klo 8.30-15.30
20.11.2019Kainuun liiton kysely tuulivoimatuotannon vaikutuksista
20.11.2019Hyvää Lapsen oikeuksien päivää!
19.11.2019Vesimittarilukeman ilmoittaminen Paltamon vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella
19.11.2019Paltamon joulunavaus la 30.11. klo 15 Eino Leino -puistossa
19.11.2019Satutuokiossa 20.11. kirjailija Pekka Kämäräinen lukee lapsille
19.11.2019Korpikansa seikkailee Paltamossa 2.12. Koulukankaan koululla
15.11.2019Avoin keskustelutilaisuus kuntalaisille ma 18.11.2019 klo 16-18 Paltalinnalla. Tervetuloa kaikille!
14.11.2019Paltamon lukion abit huipputuloksiin syksyn 2019 yo-kirjoituksissa

Siirry arkistoon »