Kivipuisto
Liikunta ja ulkoilu



Kivipuisto
Kivipuisto sijaitsee Paltamossa Kivesvaaran huipulla ja on mielenkiintoinen ja elämyksellinen käyntikohde.
Metsänpohjalla kulkee noin 300 metrin pituinen sorapintainen polku, jonka reunoille jykevät kivet on aseteltu. Kivesvaaran upeat maisemat pääsevät oikeuksiinsa polun varrella. Esteetöntä polkua pitkin voidaan kulkea jalkaisin tai pyörätuolin kanssa.
Lohkareiden keruu alkoi heinäkuussa 1992 Paltamon kunnan ja Oulun yliopiston yhteistyönä. Kivipuistoon on koottu yli neljäkymmentä kivinäytettä. Ne esittelevät Suomen ja erityisesti Kainuun kallioperän historiaa ja koostumusta. Lohkareita on saatu lahjoituksina ja niitä on haettu eri puolilta Kainuuta. Eteläisin lohkare on tuotu Sotkamon Talvivaarasta ja pohjoisin Suomussalmen Kurkikylästä.
Lohkareet ovat suurikokoisia, tilavuus puolesta kahteen kuutiometriin. Niistä suurin on yli kolme kuutiometriä.
Kivipuisto on muutakin kuin murikoita ja järkäleitä. Paltamon jättiläisten tarina alkaa Kivesvaaralta. Näyttelyn yhteyteen on rakennettu mielikuvitusmaailma, joka pohjautuu tarinoihin ja mytologiaan.
Kivipuistoa voidaan hyödyntää myös opetustarkoituksessa, sitä on ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa geologian asiantuntijoita.
Paltamon kunta on saanut tukea Kivipuiston rakentamiseen Oulujärvi Leader ry:n kautta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.