Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihanke

Kulttuuri ja tapahtumatuotanto

Kuva

 

Paltamon kunta on mukana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodessa


Oulu on yhdessä 32 pohjoisen kunnan kanssa vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki teemalla kulttuuri-ilmastomuutos. Myös Paltamon kunta on mukana kulttuuri-ilmastonmuutoksessa.

Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia, uusia yhteyksiä ja synnyttää vuorovaikutusta. Pohjoinen Suomi on eurooppalaisen kulttuurin näyttämö vuonna 2026 ja nyt on aika nostaa kulttuuri, kulttuurin tekijät ja taiteilijat arvoiseensa asemaan ja tunnistaa kulttuurin merkitys alueiden elinvoimalle.

Euroopan kulttuuripääkaupungin asema on merkittävä koko Suomelle ja suomalaiselle kulttuurille.

Kulttuuripääkaupunkivuosi on täynnä kulttuurin juhlaa ja erityisesti pohjoisen Suomen kulttuuri näkyy laajasti Eurooppaan. Kulttuuripääkaupungin vaikutus yltää 32 kumppanikuntaan.
 

Suunnitelmat Paltamon kunnassa

Oulujärvi ympäristöineen muodostaa ainutlaatuisen ja omaleimaisen kokonaisuuden. Alueeseen liittyy Kainuun asutuksen historia, ihmisen muokkaama kulttuuri- ja luontoympäristö, merkittäviä kulttuuri- ja luontokohteita, ainutlaatuinen ja erityinen luonto.

Tervaveneiden pitkä taival kulki Paltamon kautta Oulujärven suurten järvenselkien yli ja Kiehimäjokisuulle niin Kajaanin kuin Hyrynsalmen suunnista. Vesistöjen läheisyys ja voima luonnehtivat myös tämän päivän Paltamoa. Rannoilta on lyhyt matka vaara- ja metsämaisemien luontopoluille.

Paltamon kulttuurikartta vahvistaa jo olemassa olevia kulttuuri- ja luontokohteita ja törmäyttää niitä taiteen keinoin. Kohderyhmänä ovat lähimatkailijat sekä kansainväliset ja valtakunnalliset kulttuuri- ja luontomatkailijat.

Suunniteltu toiminta:

  • Kiehimäjoen tervatulet: tervaperinnettä ja valotaidetta yhdistävä tapahtuma
  • Juurien jauhantaa runomyllyllä: Runopolku ja kyläjuhla Hakasuon myllyllä ja kotiseutupolulla
  • Valon säveliä Yölinnunkurussa ja Pahalouhoksella: yön, valon, varjon ja livemusiikin yhdistävä vaellus
     

Korhonen Salla kehitysjohtaja