Sykettä sydämeen -hanke
Hyvinvointi ja terveys

Paltamon kunnan Sykettä sydämeen -hanke on suunnattu aikuis- ja perheliikuntaan. Tavoitteena on luoda matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia ja hyvinvointikokeiluja, joilla tuetaan omaehtoisen liikunnan aloittamista sekä ohjataan kohti terveellisempiä elintapoja.
Hanke sisältää liikuntaneuvontaa, lyhytkursseja ja hyvinvointiluentoja aikuisille, liikunnan olosuhteiden edistämistä ja perheliikuntaan aktivoimista, tapahtumien ja mahdollisten uusien perheliikuntavuorojen avulla. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on tärkeää.
Kuntalaisia kuultiin viime syksynä hyvinvointisuunnitelmaan liittyen kyselyllä, jonka vastauksista esiin nousi mm. liikunta ja lapsiperheet. Hankkeen toiminta tarjoaa kuntalaisille mahdollisuuden edistää omaa hyvinvointia lempeällä otteella.
Kunta saanut hankkeen toteuttamista varten aluehallintovirastolta 27 000 euron suuruisen avustuksen liikunnallisen elämäntavan kehittämiseen. Toteutusaika on 1.5.2022 – 31.3.2023. Hankkeessa työskentelee liikunnanohjaaja/hankekoordnaattorina Amina Miloudi.
Sykettä sydämeen- hankeessa toteutetaan kuntosalikursseja ohjaajan johdolla. Kurssilla tutustutaan kuntosalilaitteisiin ja kuntosaliharjoittelun pääpiirteisiin. Kurssilta asiakas saa mukaan ohjelman, jota voi käydä myös itse tekemässä kuntosalilla. Kurssin kesto on 4-5 viikkoa ja sovittaessa kurssi sisältää yhden seurantakäynnin n. kuukausi kurssin loppumisen jälkeen.
Jos haluat osallistua kuntosalikurssille, voit ottaa yhteyttä hankekoordinaattori Amina Miloudiin niin sovitaan yhdessä sopiva aika juuri sinulle.
Seuraava avoin kuntosalikurssi alkaa ma 4.9 klo 11-12. Lisätietoa löydät täältä.
Sykettä sydämeen -hanke järjestää perheliikuntaa. Perheliikuntatunneille olette tervetulleita liikkumaan koko perheen voimin. Perheliikuntakerhot ovat avoimia kaikenikäisille lapsille ja aikuisille. Perheliikuntaan yksi aikuinen voi osallistua yhden tai useamman lapsen kanssa. Tavoitteena on saada aikuiset ja lapset liikkumaan yhdessä. Tunneilla temppuillaan, käytetään erilaisia välineitä ja ohjelmassa on myös erilaisia pelejä ja juoksuleikkejä.
Lauantaisin on omatoimi perhesalivuoro, jossa perheet liikkuvat Korpi-salissa klo 10 ja 12 välillä vapaasti ilman ohjaajaa. Sisäänkäynti omalla kulkuoikeudella 5. ovesta, jonka vieressä lukee Korpi-sali.
Kulkuoikeuden saat ottamalla yhteyttä hankekoordinaattoriin.
Ohjeet kulkuoikeutta varten:
Lataa älypuhelimeen JustIN Mobile -sovellus Google Play -kaupasta (Android-puhelimille) tai AppStoresta (iOS-puhelimille). Ohjeen sovelluksen lataamiseen löydät TÄSTÄ.
HUOM! Mikäli puhelimesi / numerosi vaihtuu aktivoinnin jälkeen, tulee sovellus ladata uudestaan uuteen puhelimeen / numeroon.
Alkusyksyn liikuntatarjonnan löydät täältä. Toiminta on alkanut ma 4.9.2023.
Hanke on mukana järjestämässä erilaisia liikunnallisia tapahtumia.
SuperPark ja Megazone perheliikuntaretki 4.11.2023. Lisätiedot täältä.
Sykettä sydämeen -hanke järjestää maksutonta liikuntaneuvontaa, johon voit varata ajan. Lisätietoja löydät täältä.
Sykettä sydämeen -hanke on mukana järjestämässä naamiaiskepparikisoja. Lisätietoja löydät täältä.