Koronavirusepidemian vaikutukset Paltamon kunnan palveluihin

Koronavirusepidemian vaikutukset Paltamon kunnan palveluihin

Kainuu on siirtynyt koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen. Tilanne Paltamossa on tällä hetkellä rauhallinen, mutta ohjeita ja rajoituksia on syytä noudattaa viruksen leviämisen hillitsemiseksi. Paltamon kunnan häiriötilanteiden johtoryhmä seuraa tilannetta tarkoin. Tässä tiedotteessa kerromme koronavirusepidemian vaikutuksista Paltamon kunnan palveluihin ja muistutamme Kainuun soten tuoreimmista ohjeistuksista.

Asiointi kunnanvirastotalolla hoidetaan etäkäytänteitä soveltaen. Lähitapaamiset on sovittava etukäteen ajanvarauksella ja niissä on käytettävä kasvomaskia. Kunnassa on voimassa etätyösuositus toistaiseksi.

Maskisuositus on voimassa kaikissa kunnan julkisissa tiloissa. Liikuntapaikat, kuntosali ja kirjasto pidetään avoinna. Asioiminen liikuntapaikoilla, kuntosalilla ja kirjastossa tapahtuu vain terveenä ja turvavälejä noudattaen. Kirjastossa asiointiin suositellaan omatoimiaikaa. Kirjastolla sijaitsevassa Kelan asiointipisteessä suositellaan maskin käyttöä. Kansalaisopiston kurssit alkavat ilman suuria muutoksia.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan 12-vuotiaille (6-luokkalaisille ja sitä vanhemmille) kaikissa tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Koulut tiedottavat oppilaiden vanhempia tarkemmin Wilman kautta.  

Ei-välttämättömät kokoontumiset, kokoukset, tilaisuudet ja juhlat tulisi toistaiseksi jättää järjestämättä eikä niihin tulisi osallistua. Kaikissa välttämättömissä enintään 20 henkilön tilaisuuksissa tulee käyttää kasvomaskeja, ellei vähintään kahden metrin turvaetäisyydestä voi varmistua.

Aikuisten ryhmäharrastusten sijaan suositellaan yksilölajeja ja ulkoliikuntaa. Alle 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta voi jatkua. 12 – 17- vuotiaille suositellaan enintään 20 henkilön ryhmäliikuntamuotoja. Toiminnan jatkuessa tulee huomioida ohjeet lähikontaktien välttämisestä.

Pertinhallin ulkojää avataan tällä viikolla niin yleisö- kuin varausvuoroille. Kainuun soten ohjeistuksen mukaisesti ulkojäiden pukukopit eivät ole käytössä

Luethan Kainuun soten 13.1.2021 tiedotteen TÄSTÄ.

 

Lisätietoja
Pasi Ahoniemi
kunnanjohtaja
044 750 0001

Takaisin uutisiin