Yhteystiedot

PALTAMON KUNTA
Vaarankyläntie 7
88300 Paltamo
kunnanvirasto (08) 615 5461
paltamon.kunta(at)paltamo.fi
etunimi.sukunimi(at)paltamo.fi

ikoni_paltamo_vaakuna.png Kunnan yhteystiedot

ikoni_paltamo_vaakuna.png Yhteydenottolomake

ikoni_kainuu_vaakuna.gif Kainuun liitto

ikoni_kainuu_vaakuna.gif Kainuun sote

ikoni_kainuu_vaakuna.gif Kainuun palveluhakemisto

ikoni_kainuu_vaakuna.gif Kainuun henkilöhaku

ikoni_kainuu_vaakuna.gif Kainuun järjestöhaku

Kivipuisto avattiin Kivesvaaralla

16.06.2017

Kesäkuun puolivälissä avattiin Paltamon Kivesvaaralle merkittäviä geologian järkäleitä esittelevä kivinäyttely aurinkoisessa säässä.

Lohkareiden keruu alkoi heinäkuussa 1992 Paltamon kunnan ja Oulun yliopiston yhteistyönä. Nyt Kivipuistoon on koottu yli neljäkymmentä kivinäytettä. Ne esittelevät Suomen ja erityisesti Kainuun kallioperän historiaa ja koostumusta.

Kivipuistossa kulkee noin 300 metrin pituinen sorapintainen polku, jonka reunoille jykevät kivet on aseteltu. Kivesvaaran upeat maisemat pääsevät oikeuksiinsa polun varrella. Esteetöntä polkua pitkin voidaan kulkea jalkaisin tai pyörätuolin kanssa.

Lohkareita on saatu lahjoituksina ja niitä on haettu eri puolilta Kainuuta. Eteläisin lohkare on tuotu Sotkamon Talvivaarasta ja pohjoisin Suomussalmen Kurkikylästä. Lohkareet ovat suurikokoisia, tilavuus puolesta kahteen kuutiometriin. Niistä suurin on yli kolme kuutiometriä.

Kivipuiston avasivat geologian professori Kari Strand ja kunnan kehitysjohtaja Anu Tervonen. Kuva: Hannu Mustonen.

Kivesvaaran_kivet_2017-06-15_101.jpg
13.12.2017Häiriö vedenjakelussa Kontiomäellä
07.12.2017AVOIN TYÖPAIKKA Osastosihteeri
15.11.2017Vesimittarilukemat - ONLINE palvelu
12.09.2017Löydetty auton avaimet kirkon parkkialueelta
23.08.2017TIEDOTE Kouluterveydenhuolto
17.03.2017Paltamon sosiaalitoimiston muuttotiedote
09.01.2017Kuntosali - kevään suljetut vuorot
30.12.2016Tiedote kunnantalon neuvonnan palveluista
22.12.2016Kirkonkylän latuverkostossa on reitti- ja hiihtosuunnan muutoksia
21.11.2016Paltamo-Seuran kalenteri 2017 myynnissä

Siirry arkistoon »