Ruokaohjeita Talkkuna: sekoita talkkunajauhot kiehuvaan veteen, johon on lisätty suola. Hetken kiehahdettuaan on talkkuna valmista syötäväksi. Kainuulainen kalakeitto: 2rkl ruisjauhoja 300g kaloja (esim. Muikkuja) 1 1/3 tl suolaa 1 sipuli 2rkl voita 1-2dl kermaa Pane kuoritut ja lohkotut perunat kuumaan veteen. Kun vesi alkaa kiehua, lisää joukkoon jauhot, jotka on sekoitettu kylmään vesitilkkaseen paakkuuntumisen estämiseksi. Pane hetken kiehumisen jälkeen kalat perunoiden päälle. Lisää suola kalojen päälle. Jatka keittämistä varovasti, etteivät kalat mene rikki, n. 20 min ajan. Ota kattilasta 1dl keitinlientä. Lisää siihen silputtu sipuli, voi ja kerma. Tätä kastiketta laitetaan jokaiselle lautaselle. (Itse sekoitan kaiken keittoon valmiiksi). Pottumaito: 8 keskikokoista perunaa Kuori ja paloittele perunat. Keitä perunalohkot vähäsuolaisessa vedessä kypsiksi. Anna veden kiehuessaan haihtua. Lisää maito ja anna keiton vielä hiljalleen kiehua. Tarkista suolan määrä. Erikoisen herkullista pottumaitoa saat uusista perunoista. Sen voi vaihteeksi maustaa myös sipulilla ja voilla. Pottupuuro: 1l vettä Keitä kuoritut ja lohkotut perunat kypsiksi. Ota keitinvesi talteen. Survo perunat. Yhdistä perunasurvos keitinveteen ja vatkaa jauhot keittoon. Lisää suola ja anna puuron kiehua, ohrajauhot noin 25min, ruisjauhot noin 1h. Varo, että ei pala pohjaan. Lihapottu: 800g naudan etuselkää tai lapaa Pane paloitellut lihat kylmään veteen kiehumaan. Kuori vaahto tarkkaan keiton pinnalta ennen kuin se kiehuu sekaan. Keitä liha kypsäksi, noin 2h. Lisää suola ja kuoritut perunat isoina lohkoina. Keitetään perunat kypsiksi ja varotaan hämmentämästä, että perunat pysyvät ehjänä. Ennen vanhaan keittoa ei maustettu, mutta nykyisin minulla on tapana panna sipuli lihan joukkoon siten, kun vaahto on kuorittu pois sekä lopuksi päälle runsaasti persiljaa. Nyrkkirieska: 1 ½ l karkeita ohrajauhoja lisää veteen suola ja jauhot. Alusta kova taikina. Leivo noin 2cm vahvuinen rieska. Pistele ennen paistamista. Paista rieska kuumassa uunissa. Tämän rieskan voi tehdä vain erikoisjauhetuista jauhoista. Niitä ei tänä päivänä saa kaupoista. Nykyajan rieska: 1l maitoa Hiiva sekoitetaan kädenlämpöiseen maitoon ja jauhoja niin paljon, että saadaan sopivan vahvuinen taikina, ei liian kova. Taikinaa ei kohoteta, vaan leivotaan ja annetaan hetken aikaa kohota leivinpöydällä ja sitten uuniin. Sähköuuni saa olla 300 ast. Paistetaan kypsiksi. Hillavelli: 4 perunaa2l vettä 13dl ruisjauhoja 5dl survottua puolukkaa 2tl suolaa (2dl sokeria) Kuori ja keitä perunat. Ota keitinvesi talteen. Survo perunat. Lisää vesi survokseen ja sekoita siihen jauhot. Siirrä kattila pois hellalta, mutta aseta se lämpöiseen paikkaan ja peitä kannella tai liinalla. Anna puuron imeltyä 3-4 tuntia. Hämmennä välillä muutaman kerran. Kun puuro imeltyessään on löystynyt, lisää puolukkasurvos. Puuron imellyttyä keitä sitä huolellisesti 1h hämmentäen, ettei se kuohu eikä pala pohjaan. Lisää suola ja jos ei ole tarpeeksi imelää, sokeri. |