Paltamon museo

Paltamon kotiseutumuseo toimii vanhassa viljamakasiinissa. Paltamon seurakunnan entinen suntio Eino Korhonen aloitti esineistön keräämisen 40-luvulla makasiinin oltua tyhjillään ja käyttämättömänä muutaman vuoden. Ylläpitäjä on Paltamon kotiseutuyhdistys. Viljamakasiini on rakennettu 1910-luvun tienoilla manttaalikunnalle ns. lainamakasiiniksi. Lainamakasiinin periaate oli, että ihmiset saivat makasiinista viljaa lainaksi katovuosina, jonka he maksoivat takaisin hyvinä viljavuosina. (Korko oli 5l/1000l). Makasiinissa oli mittamies, joka mittasi viljan puisilla mitoilla. Makasiinin hirret oli tuotu Koikerovaaralta. Hirsiä tuotaessa sattui myös kuolemantapaus, kun eräs työmies sai sydänkohtauksen nostaessaan toista kahdesta suuresta ovenpäällyshirrestä rekeen.

Paltamon kotiseutumuseoon on hengen mukaisesti kerätty esineistöä lähiympäristöstä. Ylimmässä kerroksessa on mm. vanhan pirtin kalustoa ja esineistöä. Museo on kesäaikaan auki yleisölle maksua vastaan muutamina päivinä viikossa.